Potilas on modernin sairaalan kuningas. Hänen hyvinvointinsa eteen tehdään kaikki mahdollinen, jotta hän paranisi ja pääsisi takaisin kiinni arkeen.

Lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet, miten melu vaikuttaa potilaan paranemiseen. Akustisesti miellyttäviksi suunnitelluissa potilas- ja hoitohuoneissa potilas tuntee olonsa turvalliseksi ja paranee paremmin kuin tilassa, jonka täyttää melu. Meluntorjunta on akustikon tärkein tehtävä sairaalahankkeissa.

Äänieristys ja akustisesti miellyttävä ympäristö on vaativa tehtävä, kun sairaalalaitteet ovat hoito- tai potilashuoneissa. Esimerkiksi magneettikuvauslaitteet ovat kovaäänisiä.
Kymmenien tuhansien kerrosneliömetrien sairaalat sisältävät valtavat määrät talotekniikkaa kuten ilmastointikoneita, moottoreita ja pumppuja. Ne ovat melkoisia melun lähteitä, ja niiden äänet kantautuvat usein potilas- ja hoitotiloihin.

Jo sairaalan suunnitteluvaiheessa on kysyttävä, ovatko sairaalan tilat akustisesti sellaiset, että hoitohenkilökunta suoriutuu vaativista tehtävistään parhaalla mahdollisella tavalla. Tukeeko hoitohuoneen akustiikka rauhallisen ilmapiirin syntymistä? Voiko lääkäri olla varma, että potilaan kanssa käytävät keskustelut pysyvät luottamuksellisina, eivätkä kuulu naapurihuoneeseen ilmanvaihdon kautta?

Parhaiten sairaalahankkeiden akustiset ongelmat taklataan, kun kokenut akustikko tekee jo yleissuunnitteluvaiheessa tiivistä yhteistyötä eri suunnitteluosapuolten kanssa. Mitä syvemmälle suunnittelussa edetään, sitä enemmän akustikon osaaminen korostuu.

Vaikka meluttomuus on sairaaloissa hyve, tulee tilojen olla äänitasoltaan tarkoituksenmukaisia. Hiirenhiljaisuus esimerkiksi odotustilassa ei ole toivottavaa, koska läheisellä vastaanottotiskillä tai viereisen huoneen sisällä käydystä keskustelusta saa helposti selvää. Luottamuksellisuus ja potilaiden yksityisyydensuoja heikkenevät.

Sekä potilaan että hoitohenkilökunnan kohdalla kyse on pohjimmiltaan ihmisen kokemuksesta. Akustikkona olen onnistunut työssäni silloin, kun ääniympäristö koetaan miellyttäväksi. Kun olen suunnitellut Uuden lastensairaalan ja parhaillaan meneillään olevan Ahveniston sairaalan (ASSI) akustiikkaa, potilaiden ja henkilökunnan kokemus akustiikasta on ollut joka hetki mielessäni.

– Matias Remes, akustikko

Lue lisää Uuden lastensairaalan suunnittelusta